maanantai 16. huhtikuuta 2012

On tämä nykyaika helppoa. Jos pohtii vaikkapa nettikaupan luotettavuutta, voi käydä Google Earthin avulla vilkaisemassa, millaisessa paikassa liikkeen ilmoittama osoite sijaitsee. Kävin juuri tsekkaamassa espanjalaisen Ekseption-nettikaupan kotiosoitteen Madridissa, ja totta: siinä näkyy olevan kivassa ympäristössä kivannäköinen, tasokas liike. Ihan naapurissa pitää kotiaan BCBGMaxAzria, joten enää minulla ei ole minkäänlaista epäilystä Ekseptionin luotettavuudesta.
Tai no, ei nyt niin kovaa epäilyä ollut aiemminkaan: googlasin Ekseptionin myös Purseforumilta, eikä liike ollut saanut muuta kuin kehuja. Vakuuttavaa!
Ekseption kiinnostaa nyt siksi, että vaikka liikkeellä on melko suolainen toimitusmaksu (35 euroa), on sillä kuitenkin hyvät valikoimat muun muassa Christian Louboutinia ja YSL:ää varsin kilpailukykyisin hinnoin. Edullisuus pistikin miettimään, onko kaikki kunnossa tai puuttuvatko hinnoista verot tms. No, se selviää vain selvittämällä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti