perjantai 25. marraskuuta 2011

Villasukat Louboutineissa - tyylirike?


Palaan nyt lopultakin niihin Louboutineihin, joista on ollut puhetta jo pitkään. Siis: sen lisäksi, että ilmeisestikin poden Louboutin-lobotomiaa, olen myös Louboutin-rajoitteinen. Tarkemmin sanoen minulla on yksi oikean jalan pikkuvarvas, joka ei millään suostu asettumaan herra Christianin suunnittelemiin kenkiin.
Outnet-palautusteni ja vaihtokauppojeni jälkeen päädyin siis tosiaan yrittämään vielä kerran. Kaupassa pikkuvarvas olikin ihan hiljaa, eikä protestoinut upeita pumpseja millään tavoin. Mutta entäpä sitten todellisessa käytössä! Voin aivan kuulla, kun varpaani surkeasti huutaa: päästä minut pois...
Koska en en sentään ole sukua Tuhkimon ilkeille sisarpuolille (muistatte lasikengän, jonka avulla prinssi yritti etsiä ah niin ihanaa mutta kovin pienijalkaista rakastettuaan Tuhkimon karattua bileistä puoliltaöin?), en ole (toistaiseksi) harkinnut varpaani amputoimista. Sen sijaan yritän kouluttaa Louboutinejani kohtelemaan varvastani mukavamalla tavalla. Villasukkien käyttäminen Louboutineissa ei ehkä ole aivan etiketin mukaista, mutta hälläväliä, sillä se tuntuu toimivan! Tavoitteena on tietenkin venyttää kenkää oikeasta kohtaa muutaman riittävän millin verran, jotta varpaani pääsisi pinteestä. Suosittelen samaa vanhaa konstia myös kaikille niille, jotka ovat vahingossa ostaneet liian pienet kengät. Konsti tepsii vielä paremmin, jos kostutat sukat kengänvenykesuihkeella, jota saa aivan tavallisista marketeistakin.
Mutta hei, muistathan, että vain nahkakenkä venyy menettämättä muotoaan. En takaa venytyskonstien luotettavuutta keinonahkaisille kengille :)

torstai 24. marraskuuta 2011

Soma Calvin Kleinkin lähtisi maailmalle

En taida ikinä päästää siihen Louboutin-aiheeseen, josta olen jo moneen kertaan vihjaillut, mutta jatketaan nyt sitten vielä vähän tällä myyntilinjalla. Gucci-laukkuni on kuin onkin löytämässä uuden kodin (ja hyvä niin!), mutta ajattelin lisätä myytävien laukkujeni listaan vielä CK Calvin Klein -olkalaukkuni. CK:han on Calvin Kleinin päämallistoa edullisempi linja, ja normaalihintaa pikkulaukulla on ollut noin 120 euroa. Aika reippaasti edullisemmin olisin siitä nyt valmis luopumaan, sillä, kuten sanottu, Mulberryt tuntuvat vievän huomioni nykyisin kokonaan, ja muut sinänsä ihan kivat laukut jäävät käytöttä. Tässä olisi siis jollekulle todella edullinen ja hyväkuntoinen merkkilaukku. Etsikääpä Huutonetistä (jonne aivan hetken kuluttua laukun pistän) tai kyselkää suoraan minulta, jos kiinnostaa :)





tiistai 22. marraskuuta 2011

Gucci etsii kotia




Sain sitten lopultakin aikaiseksi laittaa muutamia laukkujani myyntiin, kuten muun muassa tuon yläpuolen kuvissa olevan Guccin pikkulaukkuni. DKNY:n poninnahkalaukkuni on ollut jo jonkun aikaa Huutunetissä myytävänä, eikä ostajaa ole löytynyt, joten päätin nyt kokeilla vaihteeksi Trendsalesia. En kyllä tästäkään palvelusta ole aivan varma - hieman rahastukselta maistuu, sillä firma haluaa ottaa myyntihinnasta muutaman prosentin palkkiota itselleen, eikä silti salli peruskäyttäjän laittaa ilmoituksiin kuin yhden ainoan kuvan. Toisaalta Huutonetin menestymättömyys saattaa olla myös omaa laiskuuttani - olen laittanut automaatin vain uusimaan ilmoitustani, enkä ole tullut ottaneeksi itse yhteyttä hintavarauksen alle jääneisiin huutajiin... no, kokeillaanpa paremmalla onnella.

En laittanut laukuille Trendsalesiin mitään pyyntöhintaa, vaan ajattelin katsoa, millaisia tarjouksia saan. Guccini olen ostanut Yooxista, joten alkuperäinen kauppakuitti löytyy nettipalvelusta, ja hui sentään, olen maksanut laukusta peräti 355 euroa. Ehkäpä se voisi nyt vaihtaa omistajaa alle puolella tuosta hinnasta...

Trendsalesilmoitukseni Guccista löytyy täältä, mutta minuun voi toki ottaa yhteyttä myös blogin kautta.

Panin myyntiin samalla vaivalla myös muutaman muun merkkilaukun, joista lisäkuvia tässä:

Yves Saint Laurent











See by Chloe





Just Cavalli










DKNY










Ja taidanpa laittaa laukut vielä Huutonettiinkin, jos vain suinkin saan aikaiseksi...

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Sale alert! Mega-ale luvassa!

Whooh! Henkkamaukan Versace-osasto oli kuin olikin täydentynyt tänä aamuna, ja niinpä sieltä on tulossa taas... arvatkaa mitä. Kaksi silkkimekkoa. Kirkasväristä vielä! Ja minä kun niin vannoin... mutta muutinpa mieleni, kun ajattelen lähestyviä pikkujouluja ja sitä, että tummalla jakulla saa kirkkaankin mekon puettua sellaiseksi, ettei se edes Suomen talvessa näytä liian kesäiseltä eikä keveältä. Kokeillaanpa siis, kumpiko mekko pukee paremmin.

Mutta toiseen asiaan. Sain viikonvaihteen aikana sähköpostiini The Outnetin mainospostin, jossa luvattiin jouluostosten kerryttävän minulle bonusta, jonka voin myöhemmin käyttää omiin shoppailuihini. Kun luin tarjouksen ehdot tarkemmin, huomasin, ettei se koske clearance salea. WTF? Onko Outnetiin siis todella tulossa clearance sale? Odotin sitä vasta maaliskuuksi!

Tutustuminen Outnetin FB-sivuihin paljastaa, että putiikki on todellakin pitänyt amerikkalaisilla sivuillaan clearance salen ja reilu viikko sitten ja kansainvälinen sale on tulossa piakkoin. Ehkä jo tänä viikonloppuna?? Clearance salehan alkaa aina perjantaisin ja kestää maanantaihin saakka. Koska alennusprosentti on 85 (ajattele - tonnin vaatteesta jää maksettavaa 150 euroa!), paras tavara häviää muutaman tunnin kuluessa salen alettua perjantaina. Nopeat syövät hitaat siis taas kerran. Kannattaa olla tarkkana, sillä Outnetin clearance on parasta, mitä nettishoppaaja pystyy ikinä saavuttamaan...

perjantai 18. marraskuuta 2011

Onnistuipa sentään - Versacea tulossa tännepäin!

Hei kaikki, kuinka Versace for H&M-shoppailut onnistuivat? Itse olin tosiaan jo eilen heittämässä toivoani sen jälkeen, kun olin noin puolitoista tuntia istunut "sivuillamme on ruuhkaa" -herjan edessä sormi F5-näppäimellä, mutta en jatkuvasta päivittämisestä huolimatta päässyt sisään. No, kuinka ollakaan, kokeilin eilisen blogipostaukseni jälkeen vielä kerran ja johan onnistui. Pinkki villakankainen miesten jakku, josta haaveilin, on nyt tulossa kotiin sovitettavaksi. Punaisesta silkkimekosta en sitten lopultakaan innostunut, vaikka kokoja olisi vielä jäljellä ollutkin. Nahkatakit sen sijaan olivat tietenkin menneet jo, mutta katsellaan ja odotellaan: mistä sen tietää...

Ainakaan tänä aamuna ei sivuille tuntunut vielä olleen juuri minkäänlaista täydennystä tullut. Hassua kyllä, mustia sandaaleja olisi ollut tarjolla ainakin tähän aamuun saakka. En kuitenkaan niihin langennut, vaan tässä kohtaa päätökseni piti. Sitä paitsi epäilen, että Versace for H&M-sandaalien 12 sentin korko on minulle liikaa, vaikka aika tottunut korkkarien käyttäjä olenkin. Olihan Louboutinkin liikaa, vaikka korkoa olikin hieman vähemmän... ikävä kyllä, vaikka onneksi se virhe on nyt korjattu, ja kerron asiasta lisää hieman myöhemmin. Joka tapauksessa, olen huomannut että 12 senttiä on aivan käyttökelpoinen korko, mutta se vaatii kengältä platformia. Ohuella ja taipuisalla pohjalla on korkeilla koroilla kävely aina vaikeampaa, ja juuri sellainen Versace for H&M-kengissä näyttää olevan.

Onneksi olen aamuvirkku, joten henkkamaukan nettisivujen tarkistaminen käy hyvin aamurutiineihini muutaman lähiviikon ajan. Ja muistakaapa, että alennusmyyntiaikakin lähestyy. Ainakin aiemmissa henkkamaukan designer-kokoelmissa on miltei poikkeuksetta käynyt niin, että vaikka kokoelma myydään miltei heti sen esille tultua loppuun, nettikauppaan palautuu yksittäiskappaleita ja palautuksia vielä niin pitkään, että hyvällä tuurilla niitä löytää muutaman viikon päästä vielä sopuhintaan alennusosastoltakin. Oikein harmitti viime vuonna, kun löysin ostamani Lanvin for H&M-mekon myöhemmin nettikaupan alesta puoleen hintaan! Nyt palautuksia voinee odotella vielä suuremmalla syyllä siksi, että kokoelman hintataso oli niin korkea. Aina on joku nettikaupasta ostanut, joka päättääkin laskun tultua laittaa vaatteen paluupostissa takaisin...

torstai 17. marraskuuta 2011

Joko luopua Versace-toivosta?

No niin, pitihän se arvata. Tätä kirjoittaessani H&M:n nettikauppa on ollut jo noin puolitoista tuntia jumissa. Mitä mahtaa olla Versace for H&M-kokoelmasta jäljellä, kun virtuaaliovi lopulta avautuu?

Mikä parasta - ja oudointa - todellakin pääsin kauppaan sisään hieman klo 11 jälkeen, kun Versace for H&M-malliston piti päätyä myyntiin. Ja pah! Siellä mallisto todellakin killui, mutta ostaa sitä ei voinut. Jekutettiinko meitä suomalaisostajia jättämällä mainitsematta, että mallisto päätyykin myyntiin klo 11 CET eli Keski-Euroopan ja Ruotsin aikaa? Eli siis Suomen aikaa vasta klo 12? Vai oliko sivuilla jokin bugi?

Oli miten oli, taidan lopettaa tietokoneen ääerssä roikkumisen tällä erää. Palaan toki tarkkailemaan tilannetta myöhemmin ja viimeistään huomenna aamulla kärkkymään, ovatko varastot täydentyneet. Jos teillä muilla netissä roikkujilla vielä jaksamista on, käykääpä katsomassa Outnetin uudelleen täydentyneitä Louboutin-valikoimia, joissa ainakin hetki sitten oli vielä kenkiä ja kokoja jäljellä...

tiistai 15. marraskuuta 2011

Versace-jännitys tiivistyy

Versace for H&M pamahtaa kauppoihin siis huomisaamuna ja nettiin klo 11. Tässä viime metreillä olen alaknut - yllätys, yllätys! - miettiä, josko kokoelmassa olisi muutakin haalimisen arvoista kuin miesten osaston pinkki jakku, johon olen silmäni iskenyt. Se nittinahkatakki tietenkin, vaikka pelkäänkin, että se myydään loppuun alta aikayksikön. Ja ehkäpä punainen mekkokin...

Aion siis itse päivystää netin ääressä huomenna klo 11, vaikka todennäköisesti henkkamaukan sivu onkin ainakin tunnin verran aivan tukossa, ja kun sisään lopulta pääsee, parhaat palat on myyty. Eipä huolta: tässä vinkki, joka on tepsinyt ainakin aiempien designer-kokoelmien suhteen. Henkkamaukan nettikauppaan näyttää tulevan täydennystä aina aamuisin (ovatko palautuksia vai mitä, sitä en osaa sanoa). Kyttäilin viimevuotista Lanvin-kokoelmaa monena aamuna lanseerauksen jälkeen klo 7-8 maissa aamulla ja kuinka ollakaan, yksittäisiä tuotteita palautui aamuisin myyntiin ja tein onnistuneita ostoksia.

Kenkiä en nyt kuitenkaan aio tällä kertaa ostaa, kiitos Louboutin-sekoiluni (josta lisää myöhemmin). Katsotaan nyt, mitä huominen tuo, vai tuoko mitään. Onnea matkaan myös teille kaikille muille Versace for H&M -shoppaajille!

perjantai 11. marraskuuta 2011

Nyt se Versace sitten kilahti!


No niin - nyt lopultakin tiedän mitä aivan oikeasti haluan Versace for H&M-kokoelmasta. Tämä oli todella yllätys itsellenikin, mutta amerikkalaisia muotiblogeja lukiessani mieleeni iskostui ajatus, että ei ole synti lainailla miesten vaatekaapista - se voi olla pikemminkin huippumauste omassa pukeutumisessa.
Siis: haluan pinkin miesten jakun. Totta! Aion kalastella saalistani nettikaupasta, jotta jakun voi varmasti palauttaa, jos se ei tarkemmalla silmällä katsottuna istukaan tarpeeksi hyvin. Ryntäyksessä kauppaan on juuri se huono puoli, että sovituskopissa iskee ostovimma ja kaikki käsillä oleva on pakko haalia mukaan, kävi se sitten päälle tai ei...
Ollenkaan ei tosin haittaa, jos jakku on hiukan liian iso (vaikka miestenkin puolella on toki pieniä kokoja). Ajattelin sitä itselleni boyfriend-mallisena, jolloin ylipitkät hihat voisi lyhentämisen sijasta jopa kääntää. Pinkki boyfriend blazer totisesti piristäisi mustia asukokonaisuuksiani, ja mikä parasta, boyfriend blazerhan käy yhteen melkein minkä tahansa kanssa, jopa mekkojen, vaikka normaalisti jakun ja muun kuin tyköistuvan kotelomekon yhdistämisestä seuraa väistämättä "olen kirkkoherran rouva maaseudulta" -look (hui sentään!).
Tässä on toki se riski, että jakku on liian jäykkä, jolloin se ei laskeudu päällä väljän boyfriend-mallisesti, vaan jököttää kuin ylisuuri haarniska. No, se riski on otettava ja palautettava jakku takaisin sitten, jos niin käy.

PS: Louboutinini lähtivät sittenkin takaisin Outnetiin. Tulin järkiini ja tajusin, että kengät lojuisivat kuitenkin vuodesta toiseen käytöttä kaapissani, ja se on liian julma kohtalo niin ihanille kengille. Nyyh... Älkääpä hätäilkö, en kuitenkaan ole kokonaan parantunut Louboutin-lobotomiastani. Laskeskelin, että lisäämällä pikkuisen rahaa Outnetin Louboutineistani saamaani palautussummaan saan jo jotakin kivaa Nina'sista, jossa kaikki kengät (myös Louboutinit!) ja laukut ovat 20 prossan syysalennuksessa vielä tänään ja huomenna. Jiihaa!

tiistai 8. marraskuuta 2011

Louboutin-maniaa, osa 2

No niin, kirjoitan tätä nyt sitten upouudet Louboutinit jalassa (sekä ylläni SuperTrashin musta modaalimekko, joka SuperTrashin jäljittelemättömään tapaan on niin monimutkaisesti drapeerattu, että on miltei mahdotonta tajuta miten päin se pitäisi pukea... mutta kun sen lopulta oikein päin ylleen saa, istuvuus on todella hieno). Olen vakavasti pohtinut, tuleeko Louboutinin nimi siitä, että nämä kengät aiheuttavat naisille jonkinasteista lobotomiaa.

Siis: kengät ovat todella upeat. Ne tuntuvat myös oikein hyvältä jalassa. Niissä on vain yksi ainoa vika: miten ihmeessä näillä kävellään???
Huolimatta tästä viasta, joka lähes kaikissa muissa kengissä aiheuttaisi sen, että pistäisin pikaisesti popot takaisin pakettiin ja palauttaisin lähettäjälle, olen miltei 100 prosenttisen varma, että aion pitää kengät.Näin siitä huolimatta, että olen asiasta itsekin samaa mieltä kuin kuka tahansa järkevä ihminen: siinä ei ole mitään järkeä.

Huoh. Mutta kun ne vaan ovat niin ihanat.

torstai 3. marraskuuta 2011

Louboutin-maniaa

Kyllä, totta se on: vahvistus napsahti sähköpostiini ja Louboutinit ovat todellakin matkalla luokseni!

Odotellessani lähetysvahvistusta olen ihmetellyt kahta asiaa. Ensinnäkin olen edelleen aivan äimistynyt Louboutinieni hinnasta - ajankohtaisessa mallistossa kaikki korkkarit maksavat halvimmillaankin 400-500 euroa ja minä ostin omani nyt siis alle 200 eurolla. Outnet on totisesti löytöjen paikka, jos vain on tarpeeksi nopea shoppaaja! Tällä hetkellä Louboutineja on Outnetistä enää turha etsiä, sillä kaikki noin 150 mallia myytiin muutamassa tunnissa loppuun (eikä totisesti ihme näillä hinnoilla). Kaksi tai kolme mallia taitaa vielä etsiä omistajaansa, muta niistä näyttää olevan jäljellä vain outoja kokoja. Muitta hei, Outnetin selaaminen kannattaa kyllä lähipäivinä ja -viikkoina: jokunen kenkäpari varmasti palautuu vielä myyntiin, sillä joku on aivan varmasti tilannut itselleen vääränkokoisen parin ja palauttaa sen. Kannattaa siis seurata tilannetta, jos edulliset Louboutinit kiinnostavat.

Toisekseen olen miettinyt, mikä Louboutineissa oikein kiinnostaa. Onko kyseessä samanlainen Vuitton-ilmiö, eli merkin ihanuudelle ei oikein selvää syytä edes ole?

Itse en oikeastaan edes ole ollut mikään valtava Louboutin-fani. Olen kyllä joskus harkinnut matalahkojen (7 tai 8,5 sentin korkoisten) umpiavokkaiden hankkimista - nehän kävisivät aina ja joka asun kanssa, joten sijoitus (se 400-500 euroa) kyllä kannattaisi. Mikään himon kohde tai pakkomielle niistä ei kuitenkaan ole tullut. Ja se punainen pohja - no, pakko myöntää, onhan se kiva: vähemmän ilmeinen brändimerkki kuin LV-logo, mutta kuitenkin statement.

Ilmeisesti Louboutineissa sitä jotakin kuitenkin on, kun itsekin niihin nyt näin hassahdan (tähän hintaan!!!). En silti aio kiduttaa jalkojani, jos malli tai koko ovat kuitenkin väärät, vaan vannon ja vakuutan, että siinä tapauksessa kengät lähtevät armotta palautukseen.

Sitä odotellessa - elämme jännittäviä aikoja!

tiistai 1. marraskuuta 2011

Oho, ostinko juuri Louboutinit?

Siis - saattaa olla, että olen jo tällä hetkellä aitojen Louboutinien onnellinen (?!) omistaja.

Kuinkas näin hassusti sattuikaan? Antakaas kun kerron... Mutta ensiksi pikku vihje. Jos aiotte olla shoppailulakossa, älkää koskaan, vahingossa älkääkä ikinä käykö harrastamassa "ikkunashoppailua" nettikauppjen sivuilla. Ei! Siellä joutuu kiusaukseen ja sitten käy niin kuin minulle taitaa juuri olla käynyt...

No, päätin hetki sitten piipahtaa Outnetin sivuille katsomaan, mitä uutta tavaraa kauppaan on tällä kertaa tullut. Sinne kun tulee uusia myyntikohteita aina maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin puolilta päivin. No, tällä kertaa oli tullut aika iso läjä aivan upeita ja ihania Louboutineja ja tietenkin aivan hirveillä ja järkyttävillä alennusprosenteilla. Voiko kukaan meistä edes kuvitella saavansa aidot punapohjaiset Louboutinit alle kahdellasadalla eurolla?

Tällaiset tarjoustuotteet menevät tietysti aina riemusta kiljuen kaupaksi, ja käytännössä shoppailussa on kyse siitä, kuka ehtii ensimmäisenä napata tuotteen ostoskoriinsa ja klikkailla kauppatapahtumansa valmiiksi - aivan samanlaista siis kuin Henkkamaukan netissä silloin, kun H&M lanseeraa uuden designer-kokoelmansa (tätäkin nettisaalistamista varten minulla muuten on eräs kikka hihassa, ja jaan sen  mielelläni blogissani vähän myöhemmin). Niinpä en hetkeäkään edes uskonut voivani ostaa Louboutineja. Sopivaa kokoa olevat hävisivät saitilta silmissä, ja haalin ihan kokeillakseni ostoskoriini muutaman somimman sopivan parin. Kolmesta ostoskorissani olleesta kenkäparista kaksi myytiin loppuun suoraan silmieni edessä, ja koriin jäi jäljelle oikein soma pari mustia korkkareita. Niissähän pohjat pääsevät parhaiten esille, ja mustille avokkaille on käyttöä heti eikä vasta ensi kesänä...
Niinpä ryhdyin sormet vapisten etsimään luottokorttiani. Kortin tietojen kirjoittaminen kesti senverran pitkään, että arvelin kenkien menneen jo ajat sitten, mutta... Niin vain ruudulle pamahti tieto kaupan onnistumisesta ja sähköpostiinkin tuli vahvistus!

Ihan täysin tähän ostokseeni en nyt vielä jaksa uskoa. Vasta sitten, kun saan vahvistuksen kenkien lähettämisestä, uskon että tämä saattaa olla totta.

Louboutinit alle 200 eurolla! En todella tiedä, pitääkö minun nyt surra shoppailulakkoni surkeaa kohtaloa vai tuntea itseni lottovoittajaksi!...